Lasten opettaja

Lapset eivät ole pieniä aikuisia

Lapsia opettaessa on hyvä ymmärtää vähintään perusasiat lasten oppimisesta, lasten voima- ja liikkuvuusharjoittelusta, lasten palautumisesta, ja myös mahdollisista kivuista.

Lapset eivät ole pieniä aikuisia, ja lasten opettaminen vaatii hieman erilaisia taitoja ja lähestymistapoja kuin aikuisten opettaminen – Erityisen selvä ero näkyy pedagogiikassa, voimaharjoittelussa ja notkeusharjoittelussa. Samoin lasten nivelkipuihin tulee kiinnittää erityisellä tavalla huomiota. 

Seminaari toteutetaan kätevästi Zoomin välityksellä, ja osallistujat saavat käyttöönsä myös valmiiksi tehdyt muistiinpanot. Seminaari koostuu luennoista ja demoista. Osallistujalle jää selkeitä käytännön työkaluja, joita voi käyttää suoraan vaikka seuraavalla tunnilla. 

Seminaari sopii kaikille, jotka opettavat tai valmentavat lapsia ja nuorisoa. Seminaari sopii myös koulujen hallintohenkilökunnalle tai opettajia tai valmentajia kouluttaville tahoille. Seminaarin sisältö koskee kouluikäisiä lapsia ja nuorisoa – emme keskity varhaisiän lapsiin (alle 6 v.) ja varhaiskasvatukseen.

Lasten opettaja

Tulossa taas tulevaisuudessa

159€

Tallenne katsottavissa 2 viikkoa koulutuksesta

Opetuskieli: Suomi

Osta paikkasi

SNSL, ETOL ja STOPP jäsenkouluilla on mahdollisuus ostaa rajattomat katselutunnukset pakettihintaan.

Ohjelmisto

Lauantai

Klo 14.00-15.15 Luento + Demo

Mikko Rinnevuori

Didaktiikka lasten opetuksessa: Ohjeiden antaminen ja palaute 

Tuntuuko joskus siltä, että ohjeet eivät tavoita lapsia? Miksi jotkut oppilaat ottavat palautteen hyvin vastaan, ja jotkut eivät? Tällä luennolla opit kiinnostavia ja hyödyllisiä asioita lasten ohjeistamisesta ja palautteenannosta. Näitä et kuullut peruskoulussa! 

Klo 15.30-16.45 Luento + Demo

Henri Hänninen

Lasten voimaharjoittelu: Mitä ja miksi?

Voivatko kouluikäiset tehdä voimaharjoittelua? Mikä on vaarallista ja mikä on hyödyllistä? Tällä luennolla opit, kuinka toteuttaa monipuolista voimaharjoittelua välineiden kanssa tai täysin ilman.

Klo 17.00-18.15 Luento + Demo

Atte Niittykangas

Lasten rasitusvammat: Miten ne estetään?

Lasten selkärangan rasitusvammat ovat tosi huolestuttavia, ja niihin pitää osata suhtautua järkevästi. Niitä voi myös estää hyvin suunnitellulla harjoittelulla, josta kuulet lisää tällä luennolla.

Sunnuntai

Klo 10.00-11.15 Luento + Demo

Atte Niittykangas

Lasten palautuminen: Paljonko on liikaa treeniä?

Kuinka väsynyt lapsi saa olla treenin jälkeen, ja mikä on järkevä määrä palautumista? Tällä luennolla kuulet, miten opettaja tai koulu voi suunnitella tunnit hyviksi kokonaisuuksiksi.

Klo 11.30-12.45 Luento + Demo

Henri Hänninen

Lasten liikkuvuusharjoittelu: Miten ja miksi?

Lasten venyttely, liikkuvuusharjoittelu, ja ne ainaiset spagaatit. Mihin liikkuvuus ja notkeus perustuu, mitä on otettava huomioon, ja miten lapsista tulee riittävän notkeita tanssia tai sirkusta varten? Saat selkeät suuntaviivat käytännön ohjeet useammasta erittäin kätevästä liikkuvuusharjoittelumetodista.

13.00-14.15 Luento + Demo

Mikko Rinnevuori

Didaktiikka lasten opetuksessa: Ryhmänhallinnan perusteet

Yksi ryhmä on kaaottinen, ja toinen ryhmä on täydellisen kuuliainen. Tällä luennolla kuulet syyt tähän. Opit myös erilaiset tavat, joilla opettaja voi vaikuttaa asiaan. Ryhmädynamiikka on tosi mielenkiintoista, ja opettajan tai valmentajan kannattaa tietää siitä ainakin tämän luennon verran!

Osta paikkasi

Osta

UKK

En pääse tuolloin. Tuleeko tätä uudestaan?

Tarkoitus on toteuttaa tämä ja varsinainen Opettaja-seminaarimme uudestaan. Kannattaa liittyä sähköpostilistalle, jonka kautta tiedotamme uusista koulutuksista.

I don't teach circus or dance, but could this be for me?

Ehdottamasti! Taidon oppimisen ja fyysisen harjoittelun periaatteet pätevät kaikkeen lasten liikuntaan, joten et varmasti poistu koulutuksesta ilman uusia ajatuksia.

Minulla ei ole mitään varsinaista opettamisen koulutusta. Onko materiaali vaikeaselkoista?

Avaamme jokaisen käsitteen ja teorian koulutuksessamme ja minkäänlaista ennakkotietoa opettamisesta ei tarvita. Me pidämme huolen, että tämän jälkeen jokaisen osallistujan opettamiseen löytyy uusia ideoita.

Kysyttävää etäkoulutuksesta? 

13 + 2 =

Voit kysyä myös instagramissa @sirkus2.0